Donald Trumpin toiminta palkintojuhlissa sai Chelsea-pelaajat hämilleen – ”Hän halusikin jäädä”
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vahva läsnäolo seurajoukkueiden MM-turnauksen palkintoseremoniassa yllätti Chelsean pelaajat. Blues pääsi nostamaan uudistetun turnauksen pokaalia voitettuaan PSG:n 3-0-lukemin sunnuntaina New Jerseyssä.
Trumpin oli tarkoitus tuoda pokaali Chelsean kapteenille Reece Jamesille finaalin palkintoseremoniassa. Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino pyysi tämän jälkeen Trumpia astumaan sivuun, mutta hän jäikin lavalle ja antoi aplodeja, kun James nosti pokaalia.
– Minulle sanottiin, että hän tulisi tuomaan pokaalin ja poistuisi sitten lavalta. Odotin hänen poistuvan, mutta hän halusikin jäädä, James kertoi ottelun jälkeen medialle.
– Hän onnitteli joukkuettamme turnauksen voittamisesta ja neuvoi meitä nauttimaan hetkestä.
Trumpin läsnäolo suuren hetken aikana yllätti myös finaalissa kaksi maalia tehneen Cole Palmerin.
– Tiesin, että hän tulisi olemaan siellä, mutta en tiennyt hänen olevan korokkeella, kun nostamme pokaalia. Olin kyllä hieman hämmentynyt.
Yhdysvallat tulee järjestämään vuoden 2026 miesten MM-kisat yhdessä Kanadan ja Meksikon kanssa.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele