Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
Antonyn tulevaisuus puhuttaa.
Antony pelasi viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla espanjalaisseura Betisissä. Antony pelasi loistavan kevätkauden ja lukeutui Betisin ehdottomiin avainpelaajiin. Lainassa ei ollut osto-optiota, joten Antony palasi kesällä Manchester Unitedin riveihin.
Betis haluaisi hankkia Antonyn itselleen, mutta seurat eivät ole toistaiseksi päässeet yhteisymmärrykseen siirrosta.
Erik ten Hag on hankkinut Antonyn niin Ajaxiin kuin Manchester Unitediinkin. Ten Hag ilmoitti saksalaismediassa, ettei ole ainakaan tällä hetkellä kiinnostunut hankkimaan Antonya uuteen seuraansa Bayer Leverkuseniin.
– Antony on todella laadukas pelaaja. Olen hankkinut hänet kahdesti ja hän on ollut kuin poika minulle, ja on sitä edelleen. Emme ole tällä hetkellä kiinnostuneita hänestä, mutta katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ten Hag totesi Bildille.
Antonyn nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kesällä 2027.
LUE MYÖS
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!