Karmeat tilastot! Rúben Amorim on Man Unitedin historian surkeimpia valmentajia

Rúben Amorim on kovassa paikassa Manchester Unitedissa.
Upeaa työtä portugalilaisessa Sportingissa tehnyt valmentaja siirtyi Man Unitedin puikkoihin viime marraskuussa.
Heti alkajaisiksi Amorim pelasi itselleen aikaa sanomalla, että suunta on ensin kohti pohjaa ennen kuin United lähtee nousemaan uudestaan ylöspäin.
Nyt Amorim on saanut hankkia haluamiaan pelaajia kahdessa siirtoikkunassa. Nettokulutus pelaajamarkkinoilla Amorimin aikana on ollut hurjat 262 miljoonaa euroa.
Tuloksia ei ole ainakaan vielä tullut.
Viime kauden Valioliigassa Unitedin loppusijoitus oli 15:s. Se oli seuran heikoin sijoitus sitten kauden 1973-74, jolloin joukkue putosi sarjaporrasta alemmas.
Tämän valioliigakauden United on avannut tappiolla ja tasapelillä. Kauden kolmas ottelu oli Liigacupia, jossa United putosi ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa neljännen sarjaportaan joukkueelle.
Pelin ja pelaamisen osaajana Amorim voi yhä olla huipputasoa, mutta tuoreen tappion myötä miehen raa’at tilastot alkavat olla karua luettavaa. Amorimin aikakaudella United on pelannut nyt 45 ottelua, joista se on voittanut vain 16, pelannut 12 tasan ja hävinnyt 17.
Amorimin voittoprosentti on niinkin alhainen kuin 35,6. Koko Man Unitedin historiasta löytyy vain neljä valmentajaa, joiden voittoprosentti on heikompi: väliaikaisvalmentaja Jimmy Murphy vuodelta 1958 (22,7%), Jack Robson vuosilta 1914-21 (29,5%), Lal Hilditch vuosilta 1926-27 (30,3%) ja Herbert Bamlett vuosilta 1927-31 (31,2%).
Unitedilla ei siis ole ollut voittoprosentin valossa näin surkeaa valmentajaa lähes 70 vuoteen.
Runsaasti kritiikkiä keränneet Amorimin edeltäjät Erik ten Hag ja Ole Gunnar Solskjær ylsivät molemmat voittoprosentissa yli 54:ään.
Amorimin seuraava mahdollisuus tilastojen kohentamiseen koittaa lauantaina, kun joukkue kohtaa Valioliigassa sarjanousija Burnleyn.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan