Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
Bayer Münchenin kunniapuheenjohtaja Uli Hoeneß sanoo, että hyökkääjä Nicolas Jackson ei varmasti siirry seuraan pysyvästi.
Jackson, 24, siirtyi Bayerniin tänä kesänä Chelseasta, jossa hän vietti kaksi edellistä kautta.
Kyseessä on vuoden lainadiili, joka sisältää lehtitietojen mukaan 64,5 miljoonan euron ostovelvoitteen. Klausuuli aktivoituu kuitenkin vain tiettyjen ehtojen täyttyessä.
Siirto on herättänyt paljon keskustelua myös siksi, että Bayern maksaa useiden lähteiden mukaan Chelsealle merkittävän korvauksen vuoden lainadiilistä.
Hoeneß kertoi Sport1:n haastattelussa, että mediassa esiintyneet summat eivät pidä täysin paikkaansa. Lisäksi Bayernin kunniapuheenjohtaja pitää Jacksonin pysyvää siirtoa Saksaan käytännössä mahdottomana.
– Lainasiirron summa ei ole 16,5 miljoonaa euroa, koska pelaaja ja agentti maksavat omasta pussistaan kolme miljoonaa euroa, kommentoi Hoeneß Goalin mukaan.
– Pysyvää siirtoa ei varmasti tule. Se tapahtuu vain, jos hän aloittaa 40 ottelua, mikä ei ikinä tule tapahtumaan.
Hoeneß viittasi todennäköisesti puheillaan siihen, että Bayernin ykköshyökkääjänä häärii muuan Harry Kane, joka on tehtaillut joukkueelle sataan otteluun 91 osumaa ja 28 maalisyöttöä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan