35 miljoonan euron hankinta jätettiin ulos Mestarien liigasta – nyt puhuu Tottenham-hyökkääjä Mathys Tel
Tottenhamin päävalmentaja Thomas Frank nimesi viime viikolla miehistönsä Mestarien liigaan.
Mathys Tel, 20, jätettiin ulos Mestarien liigaan osallistuvasta joukkueesta.
Tottenham hankki Telin kesällä 35 miljoonalla eurolla Bayern Münchenistä, mutta ranskalaiskärki on jäänyt alkukaudella pienelle vastuulle Frankin alaisuudessa. Siitä huolimatta Telin jättämistä ulos Mestarien liigaan osallistuvasta joukkueesta pidettiin melkoisena yllätyksenä.
Ranskalaishyökkääjä pelasi viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla Tottenhamissa ja viimeisteli tuolloin 1257 peliminuuttiin kolme maalia.
Tel myönsi ranskalaismediassa olevansa pettynyt Frankin ratkaisuun.
– On selvää, että se sattuu, kun et ole mukana listalla. Olen kuitenkin ihminen, joka pysyy positiivisena tilanteesta huolimatta. Olen tehnyt paljon töitä henkisellä puolella. On itsestäänselvää, että tämä on pettymys, koska olisin halunnut olla mukana sillä listalla.
– Valmentajan päätös on kuitenkin valmentajan päätös ja sitä on kunnioitettava, Tel totesi Le Télégrammelle.
Tottenham pelaa ensimmäisen Mestarien liigan liigavaiheen ottelunsa tiistaina 16.9., kun se isännöi Villarrealia Lontoossa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut