Gareth Southgate Manchester Unitedin listalla uudeksi päävalmentajaksi – seuralla myös kaksi muuta vaihtoehtoa
Manchester Unitedin päävalmentaja Ruben Amorim on kasvavan paineen alla Brentfordille kärsityn 3–1-tappion jälkeen. Viime viikon voitto Chelseasta ei saanut jatkoa, ja huhut portugalilaisluotsin potkuista ovat kasvaneet.
TalkSPORTin mukaan seura harkitsee jo korvaajia, ja ehdokkaiden joukossa on entinen Englannin maajoukkuevalmentaja Gareth Southgate. TalkSPORTin lähteiden mukaan Sir Jim Ratcliffe on ollut Southgateen yhteydessä kartoittaakseen tämän halukkuutta ottaa tehtävä vastaan.
United saattaa odottaa marraskuulle ennen päätöstä, jolloin Amorimin olisi ollut pestissään 12 kuukautta ja mahdollinen korvaus pienenisi.
Mahdollisina vaihtoehtoina mainitaan myös Crystal Palacen Oliver Glasner ja Bournemouthin Andoni Iraola. Southgate on yhdistetty seuraan aiemminkin, jo ennen Amorimin nimitystä.
Toisaalta BBC Sport kertoo, että Unitedin johto ja Ratcliffe tukevat edelleen Amorimia. Seuran sisäpiiristä kerrotaan, ettei valmennusvaihdoksia tällä hetkellä valmistella, ja Amorimin kausi halutaan arvioida kokonaisuudessaan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin