Sir Jim Ratcliffe luottaa edelleen Rúben Amorimiin: ”Näytettävä näiden kolmen vuoden aikana…”
Manchester United palkkasi Rúben Amorimin päävalmentajakseen noin vuosi sitten.
Kaikki kilpailut mukaan luettuna Amorim on valmentanut Manchester Unitedia 50 ottelussa, joista tuloksena on 20 voittoa, yhdeksän tasapeliä ja jopa 21 tappiota.
Manchester United on parhaillaan kymmenentenä Valioliigassa. Seitsemästä ottelusta tuloksena on kymmenen pistettä.
Amorimin asemasta Manchester Unitedin päävalmentajana on puhuttu pitkään. Amorim on saanut huomattavaa kritiikkiä joukkueensa peliesityksistä ja brittimediassa on puhuttu avoimesti siitä, milloin Amorim saa potkut Manchester Unitedista.
Manchester Unitedin osaomistaja Sir Jim Ratcliffe otti kantaa Amorimin asemaan The Business Podcastissa.
– Tämä ei ole ollut häneltä kaikista paras kausi. Rúbenin on osoitettava näiden kolmen vuoden aikana, minkälainen huippuvalmentaja hän on.
Ratcliffe muistuttaa, ettei Manchester United voi tehdä strategisia päätöksiä sen perusteella, mitä toimittajat sanovat mediassa.
– En joskus ymmärrä mediaa. He haluavat menestystä yhdessä yössä. He olettavat sen tapahtuvan kuin nappia painamalla. Ikään kuin sitä painaisi nappia ja yhtäkkiä kaikki olisi kuin ruusuilla tanssimista. Et voi johtaa Manchester Unitedin kaltaista seuraa tekemällä äkkipikaisia päätöksiä perustuen toimittajiin, joiden mielipiteet muuttuvat viikosta toiseen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin