Guardian: Wolverhampton on tekemässä melkoista valintaa
Brittilehti The Guardian uutisoi, että manageri Vítor Pereiralle potkut antanut Wolverhampton on päätymässä varsin yllättävään, joskin tuttuun valintaan.
Guardianin mukaan Wolves on valitsemassa uudeksi päävalmentajakseen näillä näkymin Gary O’Neilin. Brittilehdistössä tätä kuvaillaan muun muassa sokkipaluuksi.
Siinä mielessä O’Neilin valinta ainakin olisi yllättävä, ettei nyt ole kulunut vuottakaan siitä, kun O’Neil sai potkut juuri Wolverhamptonin päävalmentajan tehtävistä.
Viime vuonna tilanteessa oli paljon yhtäläisyyksiä nykyhetken kanssa: Wolves taapersi Valioliigan häntäpäässä, ja O’Neil sai potkut.
Tilalle tuli Pereira, joka pelasti Wanderersin kuiville. Wolvesin Valioliigassa pitänyt Pereira sai kolmen vuoden jatkosopimuksen syyskuussa, mutta vain puolitoista kuukautta myöhemmin tuli kenkää.
Nyt Wolves on aloittanut kautensa jälleen surkeasti. Porukka ei ole voittanut tällä kaudella yhtään sarjaottelua. Pisteitä on kymmenestä ottelusta vain kaksi, ja joukkue on jumbosijalla Valioliigassa.
Guardianin mukaan keskustelut O’Neilin ja Wolvesin välillä ovat pitkällä. Osapuolilla on ollut positiivista yhteydenpitoa jonkin aikaa, ja lehden mukaan O’Neil voidaan vahvistaa päävalmentajaksi jo parin vuorokauden sisään.
Tällä kertaa O’Neil työskentelisi mediatietojen mukaan eri valmennusryhmän kanssa kuin viimeksi.
Oli uusi luotsi kuka tahansa, Wolvesin seuraava ottelu odottaa Chelseaa vastaan vieraissa Stamford Bridgellä lauantaina.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Chelsean tuore vahvistus samantien lainalle
- Virallista: Tottenham-kapteeni jättää seuran
- Uusi Championship-kausi alkoi – Valioliiga-putoaja heti kovilla
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Bournemouth: Eurooppa tuo uuden haasteen
- ESPN: Rodrin siirto lähellä? Nyt tipahti uutta tietoa
- Jättikauppa Valioliigassa oli mahdollinen – onko nyt liian myöhäistä?
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
- Arsenal kiinnostui Englannin maajoukkuemiehestä – Bayer Leverkusen ei halua luopua
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- ESPN: Rodrin siirto lähellä? Nyt tipahti uutta tietoa
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Jättikauppa Valioliigassa oli mahdollinen – onko nyt liian myöhäistä?
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Arsenal kiinnostui Englannin maajoukkuemiehestä – Bayer Leverkusen ei halua luopua
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin