Wolverhamptoniin huhuttu valmentaja laitettiin sivuun oman joukkueensa pelistä
Wolverhamptonin uudeksi päävalmentajaksi huhuttu Rob Edwards ei ole lauantaina Middlesbrough’n penkin päässä, kertoo BBC.
Wolves lähestyi Boroa torstaina neuvotellakseen valmentajan pestaamisesta, mutta pyyntö evättiin. Seuraavana päivänä Edwards, 42, neuvotteli pitkään tilanteestaan seurajohdon kanssa.
Boro kohtaa lauantaina Mestaruussarjassa Birminghamin, mutta Edwards ei osallistunut ottelua edeltävään lehdistötilaisuuteen, eikä hän vetänyt joukkueensa viimeisiä harjoituksia ennen peliä.
Nyt on tiedossa, että Edwards ei ole lainkaan paikalla lauantain sarjaottelussa.
Hän siirtyi Boron peräsimeen päättyneenä kesänä kolmen vuoden sopimuksella. Aiemmin Edwards on luotsannut muun muassa Luton Townia, Watfordia ja Forest Green Roversia.
Edwards edusti Wolvesia neljä vuotta pelaajana ja palasi seuraan aloittamaan valmennusuransa. Vuosina 2015-2017 hän toimi edustusjoukkueen apuvalmentajana ja nousi yhden ottelun ajaksi Wolvesin väliaikaisvalmentajaksi Walter Zengan potkujen myötä.
Wolverhampton etsii parhaillaan uutta päävalmentajaa annettuaan viime viikolla kenkää Vítor Pereiralle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
