Hurja väite: Jude Bellingham ja Phil Foden penkillä MM-kisoissa?
Englannin jalkapallomaajoukkueella ja päävalmentaja Thomas Tuchelilla on pitkä liuta tähtipelaajia valittavanaan, kun hän pohtii Kolmen leijonan parasta avauskokoonpanoa.
Englanti varmisti ensimmäisenä maana Euroopasta paikkansa ensi vuoden MM-kisoihin. Nyt maalla on yli puoli vuotta aikaa valmistautua lopputurnaukseen.
Joukkue kohtasi Serbian aiemmin tällä viikolla ja nappasi 2–0-voiton. Englanti on ilmiömäisessä iskussa, sillä se on voittanut kaikki seitsemän karsintapeliään päästämättä maaliakaan. Maaliero on 20–0.
Huomionarvoista on, että huippupelurit Jude Bellingham ja Phil Foden eivät mahtuneet avaukseen Serbiaa vastaan. Nämä miehet mahtuisivat lähes minkä tahansa muun maan keskikentälle. Kaksikko oli isossa roolissa viime EM-kisoissa.
Rogersin nousu
Goal-lehti kirjoittaa, että Bellingham ja Foden lukeutuvat Tuchelin ajan suurimpiin häviäjiin. Molemmat tulivat kentälle runsaan tunnin kohdalla Serbiaa vastaan.
Peliaika ei ole taattu. Goalin arvion mukaan avauksessa kymppipaikalla ollut, erinomaista kautta Aston Villassa pelaava Morgan Rogers on Tuchelin suosiossa.
Goal arveleekin, että avauskokoonpanon paikka on juuri nyt lukittu 23-vuotiaalle Rogersille. Kun Rogers on kentällä, Bellinghamille ja Fodenille on vaikea löytää sopivaa roolia.
Jos ja kun Rogers jatkaa mainioita otteitaan, voi häntä odottaa avauksen paikka myös ensi kesän MM-kisoissa. Turnaukseen on tietenkin pitkä matka ja paljon ehtii muuttua, mutta nyt Bellinghamin ja Fodenin on näytettävä valmennukselle, että heidän kuuluisi olla aloittavassa miehistössä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!

- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu