Skotlanti käsittämättömällä voitolla MM-kisoihin!
Jalkapallon MM-kisoissa 2026 nähdään vähintään kaksi isobritannialaista joukkuetta, kun Skotlanti seurasi Englannin vanavedessä lopputurnaukseen.
Skotit paukauttivat hurjien käänteiden jälkeen 4–2-voiton Tanskasta tiistai-illan karsintapelissä Hampden Parkilla.
Ennen ottelua panos oli selvä: Tanskalle tasapeli olisi riittänyt suoraan kisapaikkaan. Nyt MM-kisoihin etenee kuitenkin Skotlanti. Skotit ovat pelanneet MM-kisoissa viimeksi vuonna 1998.
Voitto ei irronnut helpolla, mutta skottiyleisölle turnauspaikka maistunee siksi vieläkin makeammalta.
Vielä lisaäajalle lähdettäessä Tanska oli menossa kisoihin, mutta Kieran Tierneyn laukaus ajassa 90+3 siivitti kotijoukkueen ja -yleisön melkoiseen euforiaan.
Trilleri
Scott McTominay täräytti peliin alkutahdit saksipotkumaalilla jo kolmannella minuutilla. Tanska sai kyseenalaiselta haiskahtaneen rangaistuspotkun alle tunnin kohdalla, kun rike tapahtui aivan rangaistusalueen reunalla. Rasmus Höjlund sai pelin tasoihin pilkulta.
Rasmus Kristensen sai pian tasoituksen jälkeen ulosajon, ja Lawrence Shankland pääsi iskemään kulmapotkutilanteesta lähietäisyydeltä skotit johtoon 78. minuutilla. Patrick Dorgu kuitenkin tasoitti pian tämän jälkeen, ja Skotlannissa pelättiin kisapaikan menetystä.
Tierneyn lisäajan maali ja Kenny McLeanin keskialueelta lähettämä pallo ohi kauas seikkailleen Kasper Schmeichelin toivat lopulta 4–2-voiton skoteille.
Britteinsaarten joukkueille marraskuun karsintaikkuna oli muutenkin loistokas.
Wales murjoi Pohjois-Makedonian samaan aikaan tiistaina pelatussa ottelussa 7–1 ja varmisti siten kakkossijansa lohkossa. Belgia eteni lohkovoittajana kisoihin, mutta Walesilla on oiva mahdollisuus lopputurnaukseen jatkokarsinnan kautta.
Ison-Britannian naapurista Irlanti nappasi niin ikään jatkokarsintapaikan, joten on mahdollista, että Britteinsaarilta nähdään jopa neljä maata MM-kisoissa. Nyt varmoja ovat siis Englanti ja Skotlanti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Manchester Unitedin ykköskandidaatti väliaikaisvalmentajakseen
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa
- Man Cityn valmentaja Antoine Semenyosta: Juuri sitä, mitä haluamme ja tarvitsemme
- Arsenal pestasi tunnetun asiantuntijan avukseen
- ”Todella provosoivaa” – Aston Villan ja Tottenhamin pelaajat tappelussa
- Chelsealle murskavoitto FA Cupissa – näin kommentoi Liam Rosenior

- Antoine Semenyo kiitti Bournemouthin faneja hienolla eleellä