Kaksi Man United -pelaajaa myyntiin tammikuussa? ”Seuran etu tulee ensin”
Manchester Unitedissa ovi on mahdollisesti käymässä jälleen reilun kuukauden kuluttua, kun siirtoikkuna avautuu.
Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim vihjasi tuoreeltaan, että joukkueen pelaajista Kobbie Mainoo ja Joshua Zirkzee saattavat jättää seuran. Kumpikaan pelaajista ei ole ollut tyytyväinen rooliinsa.
20-vuotias Mainoo on pelannut tällä kaudella kahdeksassa ottelussa yhteensä vain 228 minuuttia. 24-vuotias Zirkzee on pelannut vielä vähemmän: yhteensä vain 90 minuuttia. Molemmat himoitsevat isompaa roolia, jotta voisivat taistella paikoista Englannin ja Hollannin MM-joukkueisiin.
– Minä olin joskus pelaaja, Amorim sanoi lehdistölle.
– Ymmärrän heitä ja haluan auttaa pelaajiani kaikissa tilanteissa. Ymmärrän joidenkin pelaajien turhautumisen, kun MM-kisat ovat tuloillaan.
– Mutta seuran etu tulee ensin. Jos pystyn auttamaan seuraa ja pelaajia, olen iloinen. Jos en, minun on ensisijaisesti ajateltava joukkuetta.
Sekä Mainoon että Zirkzeen tilanne voi muuttua lähiaikoina Benjamin Seskon loukkaantumisen ja Afrikan mestaruuskisojen vuoksi. Afrikan turnaukseen ovat Unitedista lähdössä Bryan Mbeumo ja Amad Diallo.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan