Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
Wolverhampton on tällä menolla luisumassa vääjäämättä kakkostasolle Mestaruussarjaan.
Uusi päävalmentaja Rob Edwards on ollut nyt Wanderersin ohjaksissa kolmessa pelissä, mutta jokainen matseista on päättynyt tappioon.
Edwardsilta kysyttiin torstaina Nottingham-kotitappion jälkeen, kokeeko hän olevansa jo tässä vaiheessa paineen alla.
– Se kuuluu tähän hommaan, kaikki ovat paineen alla. Jopa Mikel (Arteta, Arsenalin manageri) eri syistä, Edwards vastasi BBC:n mukaan.
Edwardsin alaisuudessa Wolves ei ole tehnyt maalin maalia. Kokonaisuudessaan joukkueen maaliton putki on jo viiden pelin mittainen.
– Paineista pääsee eroon voittamalla ja olemalla tasainen. Pystymme parempaan, ja se on viestini pelaajille, Edwards totesi nykytilanteesta.
Hurja urakka
Wolvesin kausi alkoi Vítor Pereiran valmennuksessa, mutta lanka oli ohut, vaikka luotsi hilasi viime kaudella seuran kuiville vaikeasta alusta huolimatta. Pereira sai jatkosopimuksen, mutta kun alkukauden saldona oli vain kaksi tasapeliä, sai manageri lähteä.
Nyt Edwardsilla on kova työ saada pidettyä Wolves sarjassa. Alla on 14 peliä ja joukkueella on vain kaksi pistettä. Matkaa viivan yläpuolella olevaan Leedsiin on jo 12 pinnaa.
– Jos emme näe parannusta, niin siinä tapauksessa muutoksia on tehtävä, oli se sitten tammikuussa (siirtoikkunassa) tai muuten, Edwards kertoi.
Päävalmentaja tapasi hiljattain Wolverhamptonin johtoportaan kanssa.
– Tapaaminen oli hyvä. Paljon ehtii tapahtua ennen tammikuuta, mutta pääsin antamaan näkemyksiäni joukkueesta ja mahdollisista tavoiteltavista pelaajista siirtoikkunassa, Wolves-manageri sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä