Mohamed Salah latasi suorat sanat mediassa – John Terry puolustaa tähteä: ”Hänestä on tehty pienoinen syntipukki”
Liverpoolin Mohamed Salah on varastanut lehdistön otsikot itselleen.
Salah antoi hyvin suorasanaisen haastattelun viime lauantaina, kun Liverpool-luotsi Arne Slot jätti hänet koko peliksi penkille Leedsin vieraana. Kyseessä oli jo kolmas peräkkäinen kerta, kun Slot jätti Salah’n ulos avauskokoonpanostaan.
Pelin jälkeen Salah sanoi medialle, että hänen ja Slotin välit ovat olemattomat, ja Salah’n mielestä joku haluaa hänet ulos seurasta. Salah’n mukaan Liverpool on heittänyt hänet bussin alle ja antoi ymmärtää valmentajan pettäneen lupauksensa.
Salah’n kanssa aikoinaan Chelseassa pelannut John Terry kokee Slotin tehneen egyptiläistähdestä syntipukin Liverpoolin ongelmille.
– Koetteko, että Salah’sta on tehty syntipukki, vai onko Slot tehnyt hänestä sellaisen? Uskoisin, että Salah on ensimmäinen, joka myöntää olleensa heikossa iskussa tällä kaudella.
– Minun on myös oltava samaa mieltä hänen kanssaan. Mielestäni Salah’sta on tehty pienoinen syntipukki. Mielestäni monet Liverpoolin pelaajat, myös Salah, ovat olleet viime aikoina heikossa iskussa.
– Se on valmentajalta suuri päätös, kun hän jättää Salah’n kaltaisen pelaajan penkille. Jos joku pelaaja voi voittaa sinulle pelin, on se Salah, Terry vakuutti sosiaalisessa mediassa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni