Liverpool oli isossa ottelussa Mestarien liigassa – peli ratkesi puhuttaviin ratkaisuihin
Videotuomarointi nousi isoon asemaan Liverpoolin voitossa Internazionalea vastaan Mestarien liigassa Milanossa tiistai-iltana.
Liverpool voitti ottelun 1–0. Englantilaiset tekivät ottelussa kaksi maalia, joista ensimmäinen hylättiin. Molemmissa osumissa VAR oli käänteentekevä.
Viime aikoina heikkoja otteita esittänyt Ibrahima Konaté oli nousta nyt voittomaalin tekijäksi. Hän puski Liverpoolin puolen tunnin kohdalla johtoon, mutta tilannetta edelsi käsivirhe. Käsiosumaa kelailtiin pitkään videolta, ja lopulta erotuomari Felix Zwayer päätti hylätä Konatén maalin.
Liverpoolin voittomaali tuli 88. minuutilla, kun Dominik Szoboszlai laukoi rangaistuspotkun sisään.
Rankkarituomio oli puhuttava. Alessandro Bastoni tarttui Florian Wirtziä takaapäin paidasta, ja saksalainen kaatui. Wirtz korosti kaatumista selvästi, joten tämäkään tilanne ei ollut varma pilkun paikka. Zwayer kallistui videota katsottuaan lopulta rangaistuspotkun kannalle, ja Liverpool sai voittomaalinsa.
Lontoolaiset kentällä
Toisaalla Italiassa englantilaisille ei käynyt yhtä hyvin. Atalanta näet kuritti Chelseaa pienoisella yllätysvoitolla 2–1.
João Pedro vei lontoolaiset avauspuolikkaalla edelle, mutta bergamolaiset saivat toisella nelivitosella kaksi osumaa ja pitivät voiton Italiassa.
Tottenhamilla sen sijaan ei ollut selvänä suosikkina vaikeuksia Slavia Prahaa vastaan. Spurs otti 3–0-voiton.
Lontoolaisten voittomaali oli pelitilanneosuma, joka oli vastustajan oma maali. Muut kaksi onnistumista tulivat rangaistuspotkuista, jotka laukoivat Mohammed Kudus ja Xavi Simons.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Bruno Fernandes: Valioliigan vuoden pelaaja
- Mikel Artetalta yllätyspaljastus mestaruusillasta: ”Kuulin vain taustalta”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Manchester City aikoo rakentaa patsaan Pep Guardiolalle
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- Paljon porua valinnoista – näin Thomas Tuchel perusteli Englannin MM-ryhmää
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- Paljon porua valinnoista – näin Thomas Tuchel perusteli Englannin MM-ryhmää
- Nyt puhuu Pep Guardiola
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa
- Onko Arne Slot menettänyt Liverpoolissa pukukopin? Nyt hän kommentoi