Rúben Amorim vastasi tiukasti ex-pelaajien antamaan kritiikkiin: ”Heillä ei ole tietoa”
Manchester United kohtaa Valioliigan maanantai-illan ainoassa ottelussa Bournemouthin Old Traffordilla.
United on otteluun lähdettäessä kahdeksantena, mutta sillä on mahdollisuus nousta voitolla viidennelle sijalle.
Rúben Amorim kommentoi ottelua edeltäneessä pressissä esimerkiksi seuran ex-pelaajien Paul Scholesin ja Nicky Buttin antamasta kritiikistä.
– Se, ettemme voita tarpeeksi, lienee tässä se ongelma. Totta kai voi sanoa, että sitä ja tätä täytyy kehittää, mutta minun annettaisiin ratsastaa peliin hevosella ja peluuttaa kahta puolustajaa, jos se johtaisi voittoon, Amorim tarinoi.
Portugalilaisluotsi peräänkuulutti jälleen kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
– Minä en ole tehnyt tarpeeksi hyvää työtä ja hyväksyn sen. Heille (ex-pelaajille) ongelma on, että he ovat tottuneet siihen, että Manchester United voittaa jatkuvasti eikä ole nyt sillä paikalla, minne se kuuluu.
Amorimin mukaan ulkopuolella ei voi olla tarkkaa käsitystä päivittäisestä arjesta. Käytännössä kriitikot näkevät vain pelit ja sarjataulukon.
– Heillä ei aina ole kaikkea tarvittavaa tietoa nykyhetkestä. Heille on harmillista nähdä, että heidän seuransa on tässä tilanteessa, Amorim sanoi.
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus