Scott McTominay kertoi mielipiteensä englantilaismedian väitteestä: ”Se on myytti”
Manchester Unitedin alakulo on jatkunut jo vuosikausien ajan.
Manchester United ei ole voittanut Valioliigan mestaruutta sitten kevään 2013. Mukaan mahtuu yksittäisiä varsin hyviä kausia ja seura on voittanut vuosien varrella pokaalejakin, mutta todellisuudessa Manchester Unitedin menestysvuodet ovat jääneet jo kauas menneisyyteen.
Englantilaismediassa on monesti väitetty, että Manchester Unitedista poistuvat pelaajat nousevat heti uuteen kukoistukseen päästessään muihin maisemiin.
Manchester Unitedin oma kasvatti ja tätä nykyä Napolissa loistava Scott McTominay otti kantaa väitteeseen.
– En ole samaa mieltä. Se on liian helppo tekosyy, ja mielestäni on liian helppoa sanoa noin. Kun olin Manchester Unitedissa, seura auttoi minua kaikessa. Siellä on kaikki tarvittava menestymistä varten. Taktisesti ja harjoitusten sekä ruokavalion suhteen.
– Asia ei ole niin, että Manchester United ei antaisi sinulle samoja asioita kuin muut seurat. Se on myytti. Kun valokeila on sinussa, sen myötä kaikki näyttävät pahemmalta. Viimeinen kauteni siellä sujui hyvin, kun tein kymmenen maalia ja voitimme pokaalin, McTominay muistutti.
LUE MYÖS
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista