Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
Manchester Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Nemanja Matić sanoo, että hän uhkasi lähteä seurasta, jos olisi joutunut maksamaan saamansa sakon.
Matić, 37, siirtyi Unitediin kesällä 2017 Chelseasta ja vietti Manchesterissä viisi vuotta esiintyen 189 ottelussa.
Serbian entiselle maajoukkuepelaajalle tuli järkytyksenä, kuinka eri tavalla asiat toimivat kuin hänen ex-seurassaan.
– Menin Unitediin mestarina ja olin motivoitunut tekemään siellä saman. Kun näin joukkueemme, olin varma, että taistelisimme mestaruudesta, mutta Manchester City voitti liigan ja me tulimme toiseksi, kommentoi Matić FourFourTwolle.
– Minä pelasin hyvin, monet pelaajat pelasivat hyvin. Minä uskoin, että voisimme taistella kunnolla mestaruudesta toisella kaudellani, mutta mielestäni seura oli keskittynyt kaupalliseen puoleen.
– Olin kerran loukkaantuneena ja meillä oli peli viikonloppuna. En treenannut keskiviikkona, koska nilkkani oli turvonnut, joten kysyin fysiolta, voiko hän hoitaa minua iltapäivällä. Me teimme niin, mutta silloin Old Traffordilla oli kaupallinen tapahtuma kolmelta iltapäivällä. Pari päivää myöhemmin agenttini soitti ja kysyi, mitä olin tehnyt, sillä en ollut katsonut sähköpostiani.
– Kävin katsomassa ja minulle oli annettu sakot, koska en mennyt siihen tapahtumaan. Menin puhumaan Josélle (Mourinho) ja sanoin: ”Kuule, jos joudun maksamaan tämän, en enää ikinä pelaa tässä seurassa”.
– Hän sanoi hoitavansa asian ja niin siinä kävikin, mutta Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin. En halua kritisoida Unitedia, kunnioitan heitä syvästi. Toivottavasti asiat ovat nykyään toisin.
Manchester Unitedista lähdettyään Matić on edustanut AS Romaa, Rennesiä, Lyonia ja nykyisin Sassuoloa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- The Athletic: Fulham tavoittelee Real Madridin läpimurtohyökkääjää
- Phil Foden jatkaa Manchester Cityssä – pitkä jatkosopimus allekirjoitettu
- Southamptonin valmentajaa vastaan nostettiin syytteet vakoiluskandaalista
- Tottenhamin hyökkääjälupaus siirtyy Mestaruussarjaan
- Liverpoolin pitkäaikaistoipilaat yhä ”kaukana” pelikunnosta
- Manchester United suututti kausikorttilaisensa
- Pep Guardiola neuvottelee Italian maajoukkuepestistä – liitto valmis ”taloudellisiin uhrauksiin”
- Rodri ”tekee kaikkensa” päästäkseen Real Madridiin – siirron tiellä yksi ihminen
- Valioliigan maalipörssi 2026-27: Kaikkien pelaajien maalit
- Valioliigan sarjataulukko 2026-27: Sijoitukset ja pisteet
- Sky News: Jeff Bezos voi ostaa Valioliigan huippuseuran
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Rodri ”tekee kaikkensa” päästäkseen Real Madridiin – siirron tiellä yksi ihminen
- Andoni Iraola kommentoi Liverpoolin siirtotarpeita: ”Meidän täytyy hankkia pelaajia”
- Tunnettu yrittäjä kiinnostunut ostamaan osuuden Liverpoolista
- Anthony Taylor päättää yli 20 vuotta kestäneen erotuomariuransa
- Bournemouth hylkäsi jättitarjouksen Alex Scottista
- Aston Villasta tuttu Jhon Durán, 22, siirtyy jo uransa seitsemänteen seuraan
- John Stones Chelsean kiikarissa