Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
23-vuotias Arnaud Kalimuendo pelasi minuutin verran maanantain Valioliiga-ottelussa, ja peliaika on tiukassa jatkossakin Nottingham Forestissa.
L’Équipen mukaan Kalimuendo kiinnostaa Ligue 1 -seura Paris FC:tä. Sveitsistä hankittu Willem Geubbels on osoittautunut nallipyssyksi Ranskan pääsarjassa, joten Pariisin ”kakkosseura” tarvitsee nopeasti hyökkääjän vahvistamaan joukkueen kokoonpanoa.
Toinen ranskalaislehti Nice-Matin uutisoi tuoreeltaan, että Kalimuendolle olisi ottaja Nizzassakin: OGC Nice. Seura on tarkkaillut pitkään Elye Wahia, 22, joka olisi halvempi vaihtoehto kuin Kalimuendo. Wahin käytösongelmat ovat kuitenkin merkittävä epävarmuustekijä. Tämän vuoksi katseet ovat kääntyneet Forestin hyökkääjään.
Kalimuendo liittyi Forestin riveihin kesällä, mutta hän ei ole ollut vielä kertaakaan avauskokoonpanossa Valioliigassa. Vaikka otteluita näkyy tilastoissa kahdeksan, määrä hämää. Ranskalaisnuorukainen on pelannut keskimäärin noin kymmenen minuuttia ottelua kohden.
Managerin vaihduttua Sean Dycheen tilanne ei ole ainakaan parantunut. Siitä huolimatta, että Kalimuendo on osunut kahdesti Eurooppa-liigan puolella, vastuu ei ole lisääntynyt.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa

- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin