Chelsea koki kirvelevän 2–1-kotitappion Aston Villaa vastaan lauantaina. Tappion lisäksi yksi puheenaiheista oli Cole Palmerin reaktio vaihtoonsa. Manageri Enzo Maresca kuitenkin vähätteli tilannetta ottelun jälkeen.

Palmer pelasi avauksessa ja oli aktiivinen Chelsean hyökkäyksessä, mutta hänet otettiin vaihtoon 72. minuutilla. Palmer ei ottanut vaihtoa kevyesti, vaan hän oli silminnähden turhautunut siirtyessään vaihtopenkille.

Ottelu lähti kotijoukkueelta käsistä toisella jaksolla. Joao Pedro oli vienyt Chelsean johtoon 37. minuutilla, mutta Ollie Watkins käänsi pelin Villalle kahdella maalillaan. Toinen niistä syntyi vain muutama minuutti Palmerin vaihdon jälkeen.

Pelin jälkeen Maresca ei kuitenkaan halunnut dramatisoida Palmerin reaktiota.

– Ei siinä ollut mitään. Hän pelasi todella hyvin. Hän oli aktiivinen pallon kanssa ja ilman sitä sekä prässäsi erittäin hyvin. Meillä on uusi peli jo 48 tunnin päästä, joten oli hyvä saada hänelle lepoa. Olemme tyytyväisiä siihen, että hän on takaisin, Maresca sanoi Goalin mukaan lehdistötilaisuudessa.

LUE MYÖS: