Manchester Cityn Nathan Akélle varoitus maajoukkuevalmentajalta
Manchester Cityn puolustaja Nathan Aké sanoo, että hän on vaarassa pudota Hollannin maajoukkueesta vähäisen peliaikansa takia.
Aké, 30, on esiintynyt Hollannin nutussa 57 kertaa, mutta Cityssä hän on jäänyt tällä kaudella vähälle vastuulle.
Hollantilaispuolustaja on päässyt kentälle 15 ottelussa, mutta Aké on ollut Valioliigassa ja Mestarien liigassa avauksessa yhteensä vain kolmesti.
Edellisissä MM-kisoissa Aké pelasi jokaisen minuutin, kun Hollanti eteni puolivälieriin. Seuraava MM-turnaus odottaa ensi kesänä, ja Hollannin päävalmentaja Ronald Koeman on Akén mukaan varoittanut häntä vähäisestä peliajasta.
– Hän on sanonut minulle muutaman kerran, että hän haluaa minun pelaavan enemmän ja että minua on välillä vaikea valita joukkueeseen, jos en pelaa paljon. Se on selvää, kommentoi Aké MEN:n mukaan.
– Jokainen pelaaja haluaa pelata mahdollisimman paljon, mutta ymmärrän myös, että joukkue pärjää todella hyvin ja minun pelipaikkani pelaajat pelaavat todella hyvin, joten minun on odotettava saumojani.
– En sano, että minun pitäisi pelata joka ottelu, koska Rúben (Dias), Joško (Gvardiol), Nico (O’Reilly) ja koko puolustus ovat pärjänneet fantastisesti, mutta jokainen pelaaja haluaa minuutteja, joten voin vain jatkaa taistelemista.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Myös Xabi Alonso on Chelsean ehdokaslistalla
- Trabzonspor haluaa pitää André Onanan – ”Me rakastamme häntä”
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Trabzonspor haluaa pitää André Onanan – ”Me rakastamme häntä”
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta
- Myös Xabi Alonso on Chelsean ehdokaslistalla
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Athletic: Toppari poistumassa Manchester Citystä kesällä
- Arsenalin lainapelaajalle sataa kritiikkiä Ranskassa: ”Muut pelaajat antavat niin paljon enemmän”
