Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
Aston Villan ja Hollannin maajoukkuehyökkääjä Donyell Malenin yhteistyö on päättymässä vain vuoden jälkeen.
Malen, 26, siirtyi nyt Valioliigan kolmosena majailevaan Villaan Dortmundista tasan vuosi sitten. Nyt esimerkiksi The Athletic uutisoi Malenin lähtevän Italian Serie A:han AS Roman riveihin.
Malenin siirtoa voi pitää siinä mielessä yllättävänä, ettei Unai Emeryn luotsaamassa joukkueessa rinki ole järin laaja, ja Malen alkoi saada viime aikoina alkukauteen nähden enemmän vastuuta kärjessä.
Villa maksoi Malenista vuosi sitten 25 miljoonaa euroa Dortmundille. Seura sai hyökkääjästä irti tällä kaudella neljä maalia Valioliigassa ja kolme Eurooppa-liigassa.
Malen kuitenkin itse halusi loppukauden lainasiirron Roomaan. Lainassa on ostovelvoite, ja AS Roma maksaa oletettavasti pelaajasta lopulta kaksi miljoonaa euroa lainasta ja 25 miljoonaa euroa pysyvästä siirrosta.
Ollie Watkins on Villan ykköshyökkääjä, eikä The Athleticin mukaan Malen saanut mielestään tarpeeksi vastuuta. Näin ollen osapuolet tulivat siihen tulokseen, että siirto muihin maisemiin on paikallaan.
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!