BBC: West Ham haluaa Chelsean maalivahdin
Chelsean maalivahti Filip Jørgensen, 23, haluaa vaihtaa maisemaa tammikuun siirtoikkunassa.
Jørgensen on jäänyt kuluvalla kaudella hyvin pienelle peliajalle Chelseassa. Jørgensen on pelannut kaikki kilpailut mukaan luettuna seitsemässä ottelussa, mutta kokee tarvitsevansa enemmän vastuuta ja haluaa siten jättää Chelsean kesken kauden.
BBC:n mukaan West Ham on kiinnostunut Jørgensenistä. West Ham kokee tarvitsevansa uuden ykkösmaalivahdin, sillä Jørgensenin maanmies Mads Hermansen ei ole onnistunut vastaamaan huutoon, eikä Alphonso Areolan peliesitykset ole vakuuttaneet.
BBC kertoo, ettei Chelsea ole ainakaan toistaiseksi valmis luopumaan Jørgensenistä, sillä seura kokee tarvitsevansa ykkösvahti Robert Sánchezille varteenotettavan kilpailijan. Lähteen mukaan Chelsean mielipide saattaa kuitenkin muuttua tammikuun loppua kohden.
Jørgensen taistelee Tanskan A-maajoukkueen ykkösvahdin paikasta. Jørgensenille on ilmoitettu, että ykkösvahdin paikka maajoukkueessa on otettavissa, mutta se vaatii peliaikaa seurajoukkuetasolla.
Chelsea maksoi Jørgensenistä noin 24,5 miljoonaa euroa Villarrealille heinäkuussa 2024.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele