Aston Villan päävalmentaja Unai Emery on vedonnut Liverpooliin, että seurat muuttaisivat keskikenttäpelaaja Harvey Elliottin lainasopimuksen ehtoja.

Elliott, 22, siirtyi täksi kaudeksi Villaan lainadiilillä, joka muuttuu pysyväksi siirroksi, jos hän saa kymmenen peliä täyteen. Lehtitietojen mukaan potentiaalinen siirtosumma olisi noin 35-40 miljoonaa euroa. Jos Villa haluaisi purkaa nykyisen lainasopimuksen, sen olisi maksettava Liverpoolille siitä korvaus.

Tähän mennessä Elliott on pelannut lainaseurassaan seitsemän ottelua. Hänen kahden viimeisimmän pelin välille ehti kertyä lähes kolme kuukautta, jona aikana Emery sanoi, että Villa oli jo päättänyt olla hankkimatta Elliottia pysyvästi.

Perjantaina Emery kommentoi lehdistötilaisuudessaan, että tilanne ”ei ole reilu” Elliottille.

– Puhuin hänen kanssaan. Me olemme olleet reiluja, koska tässä on kaksi puolta. Yksi on urheilullinen puoli ja yksi on bisnespuoli. Olemme reiluja, koska yritämme sitä (muuttaa ehtoja), sanoi Emery Athleticin mukaan.

– Olen nyt avannut oven sille, että Harvey voi pelata kanssamme, koska hän voi auttaa meitä. Mutta kyse ei ole vain minun puolestani. Toinen osapuoli on Liverpool.

– Mutta tässä on sekä urheilullisen että bisnespuolen päätös. Minun urheilullisen puolen päätökseni on, että ”sinä ansaitset pelata, tarvitsemme ominaisuuksiasi kentällä, tulet pelaamaan”. Mutta tässä tapauksessa diilin ehdot ovat yhä olemassa, ja Liverpoolilla on avain tilanteeseen. Sanoin hänelle, että olisi reilua hänelle, jos Liverpool ottaisi sen klausuulin pois.

Emeryn mukaan Villa yritti neuvotella Liverpoolin kanssa ostoklausuulin poistamisesta ensimmäisen kerran kolme kuukautta sitten, mutta tilanne ei ole edennyt.

– Tietysti hänen on päästävä pelaamaan, ja hän on todella intohimoinen. Tiedän, että vahingoitamme häntä, koska meillä on Liverpoolin kanssa nykyinen sopimus kesään saakka, ja me suhtaudumme päätökseen vastuullisesti omalta osaltamme.

The Athletic | Football

@TheAthleticFC
Aston Villa manager Unai Emery has appealed to Liverpool to change the terms of Harvey Elliott’s loan after admitting the current situation is “damaging” the 22-year-old.

Last month, Emery acknowledged there was a reluctance for Elliott to play more games, with the Liverpool

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS