Wayne Rooneyn poika paukutti hurjat lukemat Valioliiga-cupissa – Manchester United loppuotteluun
Manchester Unitedin seuralegendan Wayne Rooneyn poika, Kai Rooney, on intoutunut oivaan vireeseen Unitedin nuorissa.
Vuonna 2009 syntynyt Kai Rooney painoi neljä maalia, kun Unitedin alle 16-vuotiaat päihittivät Norwich Cityn maalein 6–4 Valioliiga-cupin välierissä.
Lue myös: Wayne Rooneyn poika asteli Old Traffordille pelaajana (24.1.)
Manchester Evening Newsin mukaan laitahyökkääjä jakoi ottelun jälkeen Instagramissa julkaisun Rising Ballers -nimiseltä tililtä. Kuvan tekstissä kirjoitettiin, että ”ei mene kauaakaan, kun Rooney nähdään edustusjoukkueen liepeillä”.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Rooney on rankattu korkealle United-valmentajien papereissa. The Sun ja Daily Mail uutisoivat muutama päivä sitten, että hänelle olisi tarjottu 50 000 punnan vuosipalkkaa kolmelle tulevalle kaudelle (ulkoinen linkki).
Rooney ampui huhut alas.
– Älä kuuntele [Daily] mailia, Rooney kommentoi somessa ja lisäsi viestinsä perään kolme nauruemojia.
Rooney on pelannut tällä kaudella myös alle 18-vuotiaiden Valioliigaa. Kokemusta on kertynyt kolmessa ottelussa yhteensä 42 minuuttia, ja hänellä on näyttönä yksi maali elokuussa Middlesbroughia vastaan. Unitedin poikajoukkueen valovoimaisin tähti on vasta 15-vuotias JJ Gabriel.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nick Woltemade valmis jättämään Newcastlen – useat seurat kintereillä
- Toimittaja: Nottingham Forest iski silmänsä Valioliiga-jyrään
- Maalivahti saattaa jättää Liverpoolin – neuvottelut käynnissä
- Romano: Tottenhamin keskikenttäpelaaja siirtyy Juventukseen
- Álvaro Arbeloa pettyi pahasti pelaajiinsa – latasi suorat sanat
- Everton myymässä hyökkääjänsä Italiaan
- Manchester Unitedin hyökkääjä neuvottelee siirrosta Juventukseen
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Folarin Balogun sai tarjouksen Valioliigasta
- Tottenham hävisi taas – Roberto De Zerbi pyysi anteeksi kannattajilta
- Manchester United iski viisi maalia Old Traffordilla
- Romano: Cody Gakposta maksetaan jättisumma
- Gary Neville esitti vaatimuksen Manchester Unitedille: ”Minusta on hurjaa, että…”
- Jussi Jääskeläinen ennusti – tämä seura voi dominoida Valioliigaa seuraavat kolme vuotta
- Steven Gerrard: Tällaisen pelaajan Liverpool tarvitsee
- Emi Martínez kertoi kunnianhimoisen tavoitteensa Chelseassa
- Sky: Aston Villa maksamassa topparista 35 miljoonaa euroa
- Romano: Arsenal myi brasilialaishyökkääjän Barcelonaan