Championshipiin tulossa iso muutos?
Esimerkiksi Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi, että Englannin toiselle sarjaportaalle on tulossa mahdollisesti merkittävä muutos.
EFL:n alaiset seurat kokoontuvat maaliskuun 5. päivänä äänestämään nousukarsinnoista.
Tällä hetkellä Valioliigaan nousee Championshipin kaksi parasta suoraan, ja neljälle seuraavalle on jatkokarsintapaikka. Jatkokarsintojen voittaja on kolmas nousija.
Uudessa mallissa jatkokarsijoita voisi olla kuusi. Näin ollen sijoille 3–8 päässeet olisivat mukana nousupeleissä, mikä voisi parhaimmillaan tarkoittaa sitä, että keskikastin joukkueillakin olisi vielä myöhään kaudella enemmän pelattavaa.
Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet pääsisivät suoraan nousupudotuspelien välieriin, kun sijoille 5–8 yltäneet pelaisivat ensin puolivälierät.
Puolivälierät olisivat yksiosaiset ja välierät kaksiosaiset. Finaali olisi yhdestä poikki, kuten aiemminkin.
EFL:n eli sarjaseurojen johtoporras ja Englannin jalkapalloliitto FA ovat jo hyväksyneet muutoksen, mutta jotta muutos voisi astua voimaan, pitäisi myös seurojen enemmistön sekä tällä hetkellä Mestaruussarjassa pelaavien joukkueiden enemmistön äänestää muutoksen puolesta maaliskuussa.
Mikäli ehdotus hyväksytään äänestyksessä, muutos tulee voimaan jo ensi kaudeksi.
Jos systeemi olisi ollut käytössä viime vuonna, Blackburn ja Millwall olisivat päässeet mukaan nousukarsintoihin. Sheffield United ja lopulta nousun saavuttanut Sunderland olisivat aloittaneet toiselta jatkokierrokselta, kun Coventry ja Bristol City olisivat aloittaneet avauskierrokselta.
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”