Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
AS Roma ja Juventus ovat kiinnostuneita Bournemouthin topparista Marcos Senesistä, kertoo Corriere dello Sport.
Senesin, 28, diili Bournemouthin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, ja hän on vuoden alusta lähtien neuvotella esisopimuksesta ulkomaisten seurojen kanssa.
Bournemouthin päävalmentajan Andoni Iraolan mukaan argentiinalaispuolustajan tilanne on yhä auki.
– Se ei ole helppoa. Meillä on viitteitä kaikilta kausilta, ja joskus he (pelaajat) päättävät solmia uuden sopimuksen, joskus eivät. Mutta en usko, että Marcos on tehnyt mitään päätöstä, kommentoi Iraola Sky Sportsin mukaan.
Senesi on edustanut Bournemouthia kesästä 2022 alkaen esiintyen kaikkiaan 117 ottelussa. Kuluvalla kaudella hän on kellottanut joukkueensa kolmanneksi suurimmat peliminuutit, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Argentiinassa syntyneellä Senesillä on myös Italian passi. Vuonna 2022 hänet kutsuttiin sekä Argentiinan että Italian maajoukkueeseen, jotka olivat kohtaamassa Finalissima-näytösottelussa. Senesi valitsi tuolloin synnyinmaansa, jonka riveissä hän on pelannut kaksi ystävyysottelua.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Crystal Palacen maalitehtailija pitää päänsä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Manchester Cityyn matkalla oleva laituri on kuin hiomaton timantti
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Coventry nousee Valioliigaan – 25 vuoden odotus päättyy
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Arsenal on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepuolustajasta
- Chelsea-pomo kommentoi Liam Roseniorin tilannetta
- Bournemouth lähellä uutta valmentajanimitystä
- Manchester Unitedilla vain yksi toppari käytettävissä Chelsea-peliin
- Manchester Unitedilla vain yksi toppari käytettävissä Chelsea-peliin
- Erling Haaland heitti paineet Arsenalin niskaan: ”Meillä ei ole mitään hävittävää”
- Tottenhamin ex-puolustajalta kovaa tekstiä nykyjoukkueesta: ”Eivät ole tarpeeksi hyviä”
- Arsenal on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepuolustajasta
- Chelsea-pomo kommentoi Liam Roseniorin tilannetta
- Athletic: Kapteeni jättämässä Liverpoolin vuoden päästä
- The Athletic: Tottenham lähellä kovaa kaappausta – tähtitoppari vaihtamassa seuraa
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Bournemouth lähellä uutta valmentajanimitystä
- Tätä ei ole nähty lähes 20 vuoteen – kaksi englantilaisjättiä vastakkain Euroopan välierissä