Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
James Trafford, 23, siirtyi viime kesänä Burnleysta Manchester Cityyn.
Manchester City maksoi maalivahdista yli 30 miljoonan euron siirtokorvauksen Burnleylle. Trafford palasi tuttuun seuraan, sillä hän on Manchester Cityn oma kasvatti.
Traffordin piti olla joukkueen uusi ykkösvahti, mutta Manchester City päätyi hankkimaan kesän siirtoikkunan loppuhetkillä Gianluigi Donnarumman PSG:stä.
Donnarumma on pelannut siirtonsa jälkeen kaikki sarjapelit Manchester Cityn tolppien välissä ja Trafford on jäänyt siten olemattomalle vastuulle Pep Guardiolan alaisuudessa.
Traffordin odotetaan poistuvan Manchester Citystä kuluvan kauden jälkeen.
Telegraphin saamien tietojen mukaan Manchester City on ennemmin lainan kuin pysyvän siirron kannalla.
Trafford oli siirtymässä viime kesänä Newcastleen, mutta Manchester City osoitti lopulta kiinnostusta ja maalivahti valitsi kasvattajaseuransa ennen Newcastlea. Manchester City tarjosi Traffordille tuplasti parempaa palkkaa kuin Newcastle.
Telegraphin mukaan Newcastle on edelleen kiinnostunut Traffordista.
Lähde kertoo, ettei Newcastle ole suuttunut Traffordille viime kesän tapahtumista, vaan ymmärtää sen, miksi hän päätyi valitsemaan Manchester Cityn ennen Newcastlea.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester United harppasi kohti Mestarien liigaa – Chelsea epäonnistui taas
- Tottenhamilta lyötiin ilmat pihalle karulla tavalla – nyt puhuu Roberto De Zerbi
- Ei voi olla totta! Tottenham teki taas tottenhamit sekopäisessä trillerissä
- Hurja putki jatkui Valioliigassa – kiilaako yllätysjoukkue jopa Mestarien liigaan?
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Läpimurtopelaaja Pariisista on Valioliiga-seurojen tutkassa
- Crystal Palacen maalitehtailija pitää päänsä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Manchester Cityyn matkalla oleva laituri on kuin hiomaton timantti
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Manchester Unitedilla vain yksi toppari käytettävissä Chelsea-peliin
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Erling Haaland heitti paineet Arsenalin niskaan: ”Meillä ei ole mitään hävittävää”
- Tottenhamin ex-puolustajalta kovaa tekstiä nykyjoukkueesta: ”Eivät ole tarpeeksi hyviä”
- Athletic: Kapteeni jättämässä Liverpoolin vuoden päästä
- Arsenal on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepuolustajasta
- Chelsea-pomo kommentoi Liam Roseniorin tilannetta
- Coventry nousee Valioliigaan – 25 vuoden odotus päättyy