Brittilehti The Guardian kertoo Englannin Valioliigan seurojen suuttuneen Euroopan jalkapalloliitto Uefalle.

Uefan Andrea Traverso paljasti valioliigaseurojen taloustiedot Financial Timesin bisnesfoorumissa torstaina.

Valioliigan seurojen tuohtumusta selittää se, etteivät seurat saaneet Uefalta varoitusta etukäteen. Seurat olivat suostuneet antamaan taloustietoja, mutta ne eivät tienneet aikeista julkaista tietoja jo nyt.

Esimerkiksi Chelsea oli aikeissa julkaista raporttinsa omasta taloustilanteestaan vasta maaliskuussa. Lontoolaisseuran kannalta Uefan vuoto oli kiusallinen, sillä raportin perusteella Chelsea teki ennätysmäiset, yli 400 miljoonan euron tappiot ennen veroja.

Chelsean mukaan tappiota on tullut, mutta seuran mielestä Uefan raportti ei anna kattavaa kokonaiskuvaa todellisesta talouden tilasta organisaatiossa. Seuran sisäpiirilähteiden mukaan tappiot näyttävät pahemmilta muun muassa kirjanpidollisten seikkojen vuoksi, ja Chelseasta väitetäänkin toimintaa tosiasiassa voitolliseksi.

Chelsean lisäksi ainakin Tottenhamin ja Aston Villan taloustietoja on Guardianin mukaan vuodettu. Valioliigan seurojen edustajat kokoontuivat keskustelemaan Uefan ja Traverson toimista europeliarvontojen yhteydessä Nyonissa torstaina.

LUE MYÖS: