Aston Villa koki karvaan tappion, kun sarjajumbo Wolverhampton otti kauden toisen voittonsa ja piti pisteet Molineux Stadiumilla 2–0-lukemin perjantaina.

Unai Emeryn joukkueella on matkaa sarjakärkeen eli Arsenaliin kymmenen pistettä, kun jäljellä on kymmenen ottelua. Manchester City on viisi pistettä Aston Villan edellä toisena.

– Olemme menettämässä mahdollisuuden Valioliigan voittoon, nyt Arsenal ja Manchester City karkaavat. Pari kuukautta sitten kyselitte vielä minulta mestaruudesta, Emery sanoi pelin jälkeen.

Valmentaja halusi kuitenkin laittaa asioita perspektiiviin.

– Joku, myös minä, saattoi ajatella ja vastata siihen, että ”ehkä me voimme voittaa”. Kannattajat alkoivat unelmoida. Nyt meillä ei ole enää saumaa mestaruuteen, joten se voi turhauttaa heitä. Ja se turhauttaa myös minua, sillä minullakin on unelmani.

”Aloin innostua joulukuussa”

Wolverhamptonille ei olisi missään nimessä saanut pudottaa pisteitä. Aston Villa kisaa silti yhä vähintään Mestarien liigan paikoista.

Emery suuntasi katsettaan juuri kisaan europaikoista. Hänen mukaansa nyt olisi päästävä viiden sakkiin, mutta tulostaso on ollut viime aikoina heikonlainen. Liverpool, Manchester United ja Chelsea vaanivat, Emery myönsi.

Silti harppaus on ollut iso siihen nähden, että Aston Villa aloitti kauden surkeasti ja ilmassa oli kysymyksiä.

– Syyskuussa ajattelin, että tavoitteen on oltava ainakin sarjapaikan pitämisessä. Joulukuussa aloin innostua, kun näytti siltä, että voimme saavuttaa jopa Mestarien liigan paikan. Vasta kuukausi sitten aloin miettiä mestaruutta, Emery niputti.

Aston Villa on lisäksi mukana Eurooppa-liigan pudotuspelien toisella kierroksella, ja siellä vastaan asettuu ranskalainen Lille.

Valioliigassa Villan pelit jatkuvat keskiviikkona, kun edessä on eurosijojen kannalta merkittävä kotiottelu Chelseaa vastaan.

LUE MYÖS: