Brightonin keskikenttäpelaaja James Milner ei ole vielä päättänyt, jatkaako hän uraansa ensi kaudella.

Milneristä, 40, tuli viikko sitten eniten otteluita pelannut pelaaja Valioliigan historiassa (1992-). Kaikkiaan konkari on nyt esiintynyt 654 Englannin pääsarjaottelussa.

Ensi kaudella Milnerillä olisi mahdollisuus rikkoa myös Valioliigan vanhimman pelaajan ennätys, joka kuuluu 40 vuoden ja 272 päivän iässä pelanneelle Teddy Sheringhamille.

Milnerin ja Brightonin sopimus päättyy tulevana kesänä, mutta päävalmentaja Fabian Hürzeler on sanonut, että hän haluaisi Milnerin jatkavan. Pelaaja itse ei ole vielä päättänyt tulevaisuudestaan.

– Asiat muuttuvat jalkapallossa todella nopeasti, ja ne muuttuvat myös minun iässäni nopeasti, kommentoi Milner Athleticin mukaan.

– Viime kaudella en pystynyt nostamaan jalkaani puoleen vuoteen (polvivamman takia). Vielä kuusi viikkoa sitten en saanut juurikaan minuutteja, asiat eivät sujuneet hyvin ja olin turhautunut, mutta nyt olen pelannut kahdessa viime pelissä enemmän ja ollut mukana voittamassa. Silloin on helpompi sanoa, että totta kai pelaan vielä yhden vuoden.

Milneriltä kysyttiin, pelottaako eläköityminen häntä.

– Ei, en sanoisi, että pelkään sitä. On vaikea sanoa, milloin oikea aika on koittanut, koska minusta tuntuu yhä, että pystyn tähän, mutta pitääkö jatkaa siihen asti, kun totean, että en pystykään?

Jürgen Klopp sanoi aina, että kun lopettamisen aika tulee, on pakko levätä ja irroittautua heti tästä kaikesta. Se kuulostaa aika houkuttelevalta juuri nyt.

– Odotan innolla sitä irroittautumista ja sitä, että minulla on aikaa tehdä, mitä haluan. Toisaalta monet ihmiset sanovat, että he jäävät kaipaamaan rutiineja ja treenaamista. Kun sitä ei enää ole, uskon, että haluaisin juosta maratoneja tai tehdä jotain sellaista, jotta minulla olisi jotain tavoiteltavaa.

Premier League

@premierleague
From 2002 to 2026 📆

James Milner has set the all-time appearances record in the Premier League!

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS