Arsenalin Calafiori vihjasi paluusta entiseen seuraansa: “Haluaisin palata Romaan”
Arsenalin puolustaja Riccardo Calafiori ei sulje pois paluuta kasvattajaseuraansa AS Romaan tulevaisuudessa.
Italian maajoukkuepelaaja kertoi asiasta Alessandro Cattelanin Supernova-podcastissa ja myönsi voivansa kuvitella palaavansa Roomaan uransa myöhemmässä vaiheessa.
– Haluaisin ennemmin tai myöhemmin palata Romaan. Uraa ei voi suunnitella etukäteen, mutta pystyn kyllä kuvittelemaan sen, Calafiori sanoi.
Calafiori nousi aikoinaan Roman akatemiasta edustusjoukkueeseen, mutta hänen aikansa seurassa jäi lyhyeksi loukkaantumisten ja lainasiirtojen vuoksi.
Puolustaja siirtyi Roman jälkeen Baseliin ja myöhemmin Bolognaan ennen siirtoaan Arsenaliin. Hän on pelannut lontoolaisseurassa tähän mennessä 54 ottelua.
– Lähdin tavallaan kesken kaiken. Siksi paluu Romaan olisi minulle merkityksellinen asia, Calafiori totesi.
LUE MYÖS:
- Atlético Madridin ja Man Unitedin välinen ottelu alkaa surullisissa merkeissä
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Ken Friar on kuollut
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- TalkSPORT: Thomas Frank saattaa palata Valioliigaan
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista