Aston Villan pelaaja kertoi miksi asuu Lontoossa
Lucas Digne, 32, on edustanut Aston Villaa reilun neljän vuoden ajan.
Aston Villa hankki Dignen Evertonista tammikuussa 2022.
Digne on sittemmin pelannut lähes 170 virallista ottelua Aston Villassa ja on kuulunut tälläkin kaudella Unai Emeryn luottopelaajiin.
Ranskan A-maajoukkueeseen kuuluva Digne paljasti So Footin haastattelussa asuvansa Birminghamin sijasta Lontoossa.
Digne muutti Lontooseen heti Villa-siirron jälkeen, ja matkustaa pääkaupungista päivittäin Birminghamiin yhdessä muutaman joukkuetoverinsa kanssa. Lontoo sijaitsee noin 190 kilometrin päässä Birminghamista.
– Tämä oli perheen kesken tehty päätös. Kun siirryin Aston Villaan, poikani aloitti koulun. Birminghamissa ei ole kuitenkaan ranskankielisiä kouluja.
– Meille on todella tärkeää, että lapsemme osaavat sekä lukea että kirjoittaa niin ranskaa kuin englantia. Lontoossa heillä on siihen mahdollisuus. Heillä on kaksi tai jopa kolme kulttuuria, sillä vaimoni perhe tulee Algeriasta.
– Lähden kotoa aamuseitsemältä ja saavun seuran harjoituskeskukseen noin tuntia myöhemmin. Sitten teen alkulämmittelyt, käyn kylmässä suihkussa ja käyn hieronnassa ennen joukkueen yhtenäisiä harjoituksia.
– Meitä on kolmesta neljään pelaaja, jotka tekevät tämän matkan joka päivä. Ei tämä ole ylitsepääsemätöntä. En itse joudu ajamaan, joten laitan autossa palautumista auttavat kengät jalkaan.
LUE MYÖS
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!