Yllätysdiili: Valioliiga-tykille sopimus
Hyökkääjä Callum Wilsonin huhuttiin olevan lähtökuopissa West Hamista tammikuun siirtoikkunassa, mutta 34-vuotias konkari jäikin seuraan loppukaudeksi.
Päävalmentaja Nuno Espírito Santo ehti tuolloin jo kertoa jutelleensa Wilsonin kanssa, että tämän rooli voi jäädä pieneksi, varsinkin kun West Ham hankki uusia hyökkääjiä tammikuussa.
Brittilehti The Telegraph uutisoi nyt yllätyskäänteestä. Sen sijaan, että Wilson lähtisi Lontoosta, on hän itse asiassa allekirjoittanut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Hammersin kanssa.
Mikäli Wilson diilistä huolimatta lähtee West Hamista kesän siirtoikkunassa, saa Hammers hänestä siirtokorvauksen.
Hän saapui seuraan viime kesänä ilmaissiirrolla Newcastlesta. Wilson on tehnyt tällä kaudella Valioliigassa 24 otteluun viisi maalia.
Englantilaispelurin maalitahti on hidastunut parhaista vuosista, sillä vielä kaudella 2022–23 hän paukutti Valioliigassa 18 maalia.
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?