Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
Arsenal nappasi 2–0-voiton Evertonista tiukan pelin päätteeksi lauantaina ja on jälleen askeleen lähempänä paluuta mestariksi 22 vuoden tauon jälkeen.
Tykkimiesten faneille esitys oli muutenkin riemukas, sillä debyyttinsä saanut 16-vuotias Max Dowman karkasi lopussa läpi ja potkaisi 2–0-osuman tyhjiin Jordan Pickfordin oltua toisessa päässä hakemassa Toffeesille kavennusta.
Dowmanista tuli Valioliigan historian nuorin maalintekijä. Puolustajaikoni John Terry hehkutti teinisensaatiota ottelun jälkeen somessa.
– Max Dowman, mikä pelaaja! Aivan uskomaton 16-vuotias. Näin hänen pelaavan vuosi sitten Chelseaa vastaan, eikä kukaan muu kuin Messi luikertele vastustajien ohi tuolla tavalla. Se on iso verrokki, mutta tämä on todellinen lahjakkuus, Terry suitsutti.
Valmentajalta kehut
Päävalmentaja Mikel Arteta onnistui vaihdoissaan, sillä 74. minuutilla kentälle tullut debytantti esiintyi pirteästi ja toi Arsenalin peliin uutta puhtia.
Arteta kertoi, miksi hän päätti luottaa nuoreen lahjakkuuteen tiukassa paikassa pelin oltua maalittomassa tasatilanteessa.
– Minulla taisi olla sellainen hyvä mututuntuma. Tuntui, että nyt voisi olla hänen hetkensä, Arteta sanoi.
– Hän ei vaikuta kavahtavan vastustajaa tai isoja hetkiä. Hän vain pelaa luonnostaan. Hänen ratkaisunsa johtavat usein hyviin lopputuloksiin, ja hän oli käsittämätön tänään, manageri jatkoi.
Dowman ei tehnyt pelkästään maalia, vaan oli muutenkin näkyvästi esillä. Huippulupaus oli antamassa avainkeskitystä ennen Viktor Gyökeresin voittomaalia.
– Hän muutti pelin. Loimme uhkaa maalille. Tuossa paineessa onnistuminen tuolla tavalla ei ole tavallista, Arteta kehui.
Myös Sky Sports ylisti Dowmania ottelun jälkeisessä analyysissä. Sky arvioi, että nuoren pelaajan säkenöivä näytös saattoi jopa olla ratkaiseva hetki Arsenalin mestaruushaaveiden kannalta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- BBC: Arsenal ja Mikel Arteta neuvottelevat jatkosopimuksesta
- Tottenhamille surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui taas
- Fantasy Premier League: GW 32 – katso toimituksen Wildcard-joukkue
- BBC: Newcastle joutuu myymään kesällä ainakin yhden tähtipelaajansa
- Aston Villa ja Crystal Palace ponnistivat lähelle välieräpaikkoja – myös Nottinghamilla on sauma
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle
- Enzo Fernández pyysi anteeksi Chelsealta
- Tottenhamille karmea takaisku säilymistaistelussa
- Harry Maguire latasi suorat sanat Manchester Unitedin tilanteesta: ”Tarvitsemme laatua”
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle
- Tottenhamille karmea takaisku säilymistaistelussa
- Harry Maguire latasi suorat sanat Manchester Unitedin tilanteesta: ”Tarvitsemme laatua”
- Aston Villa ja Crystal Palace ponnistivat lähelle välieräpaikkoja – myös Nottinghamilla on sauma
- Enzo Fernández pyysi anteeksi Chelsealta
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Ex-valioliigatähti kiehahti: ”Jalkapallosta ymmärtämättömät olisivat parempia kuin nämä pellet”
- Riittääkö Manchester Unitedille paikka ensi kauden Mestarien liigaan? Apuvalmentaja: ”Pitäisi aina tähdätä sitä korkeammalle”