Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
Liverpool on parhaillaan Valioliigassa vasta kuudentena.
Valioliigaa johtava Arsenal on karannut 21 pisteen päähän Liverpoolista. Liverpoolin kautta on helppo pitää melkoisena mahalaskuna, sillä hallitseva Valioliigan mestari lähti kauteen tavoitteenaan uusia mestaruus. Toisin kävi.
Helppoa ei ole ollut Mestarien liigankaan puolella, sillä Galatasaray voitti Liverpoolin viime viikolla neljännesvälierien avausosassa 1-0. Toinen osa pelataan keskiviikkona Liverpoolissa.
Viime viikonloppuna Tottenham haki lisäajan tasoitusmaalillaan pisteen Liverpoolilta. Pelin jälkeen Liverpoolin kannattajat vihelsivät ja buuasivat joukkueelleen.
Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot kokee tehneensä jotain väärin, kun kannattajat joutuvat esittämään pettymyksensä häntä kohtaan.
– Ei ole koskaan hienoa, kun kannattajat ovat turhautuneita, koska harvoin he ovat turhautuneita, kun voitamme pelejä. Siksi olen ensinnäkin turhautunut itseeni ja pettynyt siihen, ettemme ole voittaneet tarpeeksi, Slot totesi.
– Kun tulin tänne, niin minulle kerrottiin, että kyseessä on erilainen seura, ja täällä valmentajaa tuetaan todella pitkään.
– Jos näin on [että kannattajat ovat suuttuneita], niin sitten olen varmasti tehnyt monia asioita väärin, ja se ei ole koskaan hauska fiilis. Kun olet seurassa, jossa valmentajaa aina tuetaan, niin olen varmasti epäonnistunut monissa asioissa, jos minuun ollaan pettyneitä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi