Michail Antonio, 35, jätti West Hamin viime kesänä.

West Ham ei tarjonnut konkarihyökkääjälleen jatkosopimusta. 

Antonio pelasi seurassa kymmenen vuoden ajan, mutta joutui vakavaan auto-onnettomuuteen joulukuussa 2024, eikä enää sittemmin pelannut West Hamin paidassa.

Hyökkääjä siirtyi maaliskuun alussa vapaana agenttina Qatarin pääsarjaan.

TalkSPORT haastatteli hyökkääjää. Antonio pettyi siihen, miten hän joutui jättämään West Hamin.

– Olin todella pettynyt. Jos totta puhutaan, niin ajattelin, että olisin saanut seuralta mahdollisuuden kokeilla ja todistaa tasoni saadakseni uuden sopimuksen. Pelasin siellä kuitenkin kymmenen vuoden ajan, kuuluin luottopelaajiin ja pelasin avauksessa aina onnettomuuteeni asti.

– Lopulta jalkapallo on kuitenkin bisnestä ja seura tunsi olevansa valmis päästämään minut pois, ja päättivät lopulta niin.

Antonio kokee Graham Potterin savustaneen hänet ulos West Hamista.

– Uskon Potterin olleen sen takana. Minusta tuntui, että hän yritti päästä eroon seurassa pitkään vaikuttaneista pelaajista. Monet pitkäaikaiset pelaajat, kuten minä, Aaron Cresswell, Vladimir Coufal, Edson Álvarez ja muut saivat lähteä. Eli pelaajat, joilla oli enemmän kontrollia pukukopista.

– Joukkueen johtajat lähetettiin muualle. Minusta tuntuu, ettei Potter halunnut vaikutusvaltaisia pelaajia koppiinsa, joten hän käytti jokaisen mahdollisuuden hyväkseen, Antonio viittasi pelaajamyynteihin.

LUE MYÖS