Bernardo Silva kertoi miksi on suunnitellut jättävänsä Manchester Cityn
Bernardo Silva, 31, on pian vapaa agentti.
Manchester Cityn kapteenin sopimus umpeutuu kuluvan kauden jälkeen, ja vaikuttaa vahvasti siltä, että Silva vaihtaa maisemaa kesällä vapaana agenttina.
Silva on tiettävästi halunnut jo pitkään poistua Manchester Citystä, mutta on kunnioittanut seuraa, eikä ole pakottanut siirtoa muihin maisemiin. Jatkosopimusta ei ole kuitenkaan syntymässä, joten Silva saa pian vapaasti valita uuden työnantajansa.
Silva kertoi portugalilaismediassa, miksi on suunnitellut poistuvansa Manchester Citystä.
– En sano, ettenkö tykkäisi olla täällä, mutta kulttuurillisesti Manchester ei vastaa sitä, minkälainen idea minulla on elämääni varten.
– Joskus en tunne itseäni onnelliseksi. Ennen kuin tutustuin vaimooni, olin aina yksin, eikä minusta tuntunut hyvältä. Ajattelin monesti, että voisin lähteä täältä. Se ei johtunut siitä, ettenkö olisi tykännyt joukkueesta. En missään vaiheessa lähtenyt, ja koen olevani onnellinen täällä.
– Vitsailen aina siitä, että jos Manchester City sijaitsisi Etelä-Euroopassa, pelaisin täällä ikuisesti.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpoolin superlupaus Rio Ngumoha, 17, teki historiaa
- Mikel Arteta sokkitappiosta: ”Iso isku päin naamaa”
- Erling Haalandin maalikuninkuus on nyt uhattuna
- Jättimäinen käänne mestaruustaisteluun – Arsenal epäonnistui kotonaan
- Alejandro Garnacho Man United -katumuksestaan: ”Rakastin sitä seuraa”
- Valioliigan jätit kilpailevat uudesta ”Kevin de Bruynesta”
- Paul Scholes latasi suoraan Max Dowmanista ja MM-kisoista: ”Englannilla ei ole toista samantasoista”
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan