Nyt tipahti uutta tietoa Tottenhamin päävalmentajaneuvotteluista
Useat britannialaismediat kuten Sky Sports uutisoivat nyt lisätietoja Tottenhamin managerineuvotteluista.
Skyn tietojen mukaan Tottenham on pian aikeissa julkistaa Roberto De Zerbin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus on lähes varma, ja Tottenhamin odotetaan virallistavan asian pian.
Brittimedian lähteiden mukaan De Zerbi, 46, ja Spursin seurajohto neuvottelivat myöhään yöhön. Neuvottelut ovat sujuneet sen verran hyvin, että italialaisluotsi on ottamassa tehtävän vastaan.
Tietojen mukaan Tottenhamin seurajohto on ”yksimielisesti” sillä kannalla, että De Zerbi on oikea mies lontoolaisseuran päävalmentajaksi.
Lisäksi kerrotaan, että De Zerbin ensimmäinen peli Tottenhamissa on odotetusti Sunderland-ottelu 12. huhtikuuta.
De Zerbille on tarjottu viiden vuoden mittaista sopimusta, ja hän on suostumassa luotsiksi siis välittömästi. Aiemmin hänen on kerrottu olleen kiinnostunut aloittamaan vasta ensi kaudella, mikäli Spurs säilyy Valioliigassa.
Muut medialähteet ovat kertoneet pestin olevan De Zerbille rahakas. Esimerkiksi TeamTalkin mukaan luotsista voi olla tulossa kolmanneksi parhaiten palkattu valmentaja Valioliigassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta