Thomas Tuchel seuraa loppukauden pelejä stressaantuneena: ”Se on varmasti pelottavaa”
Englannin A-maajoukkue hävisi tiistaina harjoitusottelussa Japanille. Japani kaatoi Englannin Lontoossa maalein 1-0.
Englanti on kärsinyt viime päivinä huomattavista loukkaantumisongelmista. Monet pelaajat ovat joutuneet poistumaan maajoukkueesta loukkaantumisten vuoksi.
Päävalmentaja Thomas Tuchel joutui soveltamaan, eikä Japani-ottelun avauskokoonpano ole lähtökohtaisesti lähelläkään sitä, millä Englanti lähtee kesän MM-lopputurnaukseen.
Tuchel myönsi pelin jälkeen seuraavansa stressaantuneena loppukauden pelejä. Jokainen loukkaantuminen voi vaikuttaa dramaattisesti Englannin MM-kisajoukkueeseen.
– On varmasti pelottavaa seurata pelejä televisiosta loppukauden ajan, koska tästä lähtien jokainen lihasvamma voi jättää sinut sivuun kisoista.
– Olen varmasti huolestunut seuraavan kahdeksan viikon ajan. Tietenkin. Toivon, että pelaajani pysyvät terveinä.
– Jos pelaaja loukkaantuu ja joutuu jättämään leirityksen, on se yksi asia, mutta sitten, kun menetät Jordan Hendersonin, Declan Ricen, Bukayo Sakan ja Harry Kanen kaltaisia omien joukkueidensa kapteeneja… He pitävät täällä vaatimustason korkealla. Kun nämä pelaajat loukkaantuvat, tarkoittaa se sitä, ettei meillä ole enää samanlaista johtajuutta käytettävissä. Se luonnollisesti vaikuttaa joukkueeseemme.
LUE MYÖS
- Huhhuh, mikä nousu! Chelsea takoi alle varttiin neljä kaappia yhdeksän maalin trillerissä
- Liverpool punnersi Atlético Madridin ohi
- Arsenal loi ja tuhlaili Napolissa
- Brentford teki linjauksen: tikari hyväksytään katsomossa, lastenrattaat ei
- Pep Guardiola halusi tähtipelaajan Cityyn: ”Man Unitedin paras pelaaja”
- Xabi Alonso lupaa huippulupaukselle isompaa roolia: ”Kausi on pitkä”
- Jättipaljastus: Man United sanoi ei nuorelle Kylian Mbappelle
- Xabi Alonso otti kantaa Chelsean kesähankinnan tilanteeseen: ”Todella turhauttavaa hänen kannaltaan”
- Liverpoolin avainpelaaja jäi ilman jatkosopimustarjousta: ”Tulin siitä todella surulliseksi”
- Jamie Carragher: Erling Haalandia pidetään tulevaisuudessa kaikkien aikojen parhaana maalintekijänä
- Pep Guardiola halusi tähtipelaajan Cityyn: ”Man Unitedin paras pelaaja”
- Brentford teki linjauksen: tikari hyväksytään katsomossa, lastenrattaat ei
- Huhhuh, mikä nousu! Chelsea takoi alle varttiin neljä kaappia yhdeksän maalin trillerissä
- Arsenal loi ja tuhlaili Napolissa
- Liverpool punnersi Atlético Madridin ohi
- Xabi Alonso otti kantaa Chelsean kesähankinnan tilanteeseen: ”Todella turhauttavaa hänen kannaltaan”
- Xabi Alonso lupaa huippulupaukselle isompaa roolia: ”Kausi on pitkä”
- Jättipaljastus: Man United sanoi ei nuorelle Kylian Mbappelle
- Gabriel Jesus yllättyi Arsenalin ratkaisusta: ”Kukaan ei kertonut minulle siitä mitään”
- Manchester Unitedin legenda ylisti huippulupausta: ”Eräänlainen sukupolvitalentti”