Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
Liverpool pelaa surkeaa kautta.
Liverpool on jäänyt Valioliigan puolella 21 pisteen päähän sarjaa johtavasta Arsenalista. Lisäksi Liverpool putosi viime viikolla FA Cupista hävittyään Manchester Citylle jopa 0-4.
Liverpool on parhaillaan viidentenä Valioliigassa ja taistelee paikasta ensi kauden Mestarien liigaan.
Kausi on ollut ennakko-odotuksiin nähden melkoinen mahalasku. Päävalmentaja Arne Slot on saanut huomattavaa kritiikkiä ja Liverpool-kannattajat ovat vaatineet hänelle potkuja. Sellaisia ei ole toistaiseksi nähty.
Liverpool-legenda Steven Gerrard ei haluaisi Slotin saavan potkuja, mutta muistuttaa, että seurajohto voi antaa sellaiset, jos piste-ero sarjataulukossa edellä oleviin joukkueisiin kasvaa liian suureksi.
– Jos omistajat ja seurajohdon jäsenet kokevat Aston Villan ja Manchester Unitedin kasvattavan piste-eron liian suureksi, olen huolissani valmentajan asemasta. En halua nähdä sen [potkujen] tapahtuvan.
– Pidän todella paljon Slotista. Hänen ensimmäinen kausi yllätti minut täysin. Hän on hyvä ihminen ja luonnollisesti todella, todella hyvä valmentaja.
Liverpool kohtaa viikonloppuna Fulhamin Valioliigassa. Gerrardin mukaan se on Slotin tulevaisuuden kannalta todella iso peli.
– Uskon Fulham-pelin olevan avainasemassa. Jos hän onnistuu antamaan painetta Aston Villalle ja Manchester Unitedille, niin kaikki voi näyttää paremmalta 5-6 päivän päästä. Jos tilanne menee ollenkaan huonommaksi, olisin huolissani hänen suhteen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa