Ex-valioliigatähti kiehahti: ”Jalkapallosta ymmärtämättömät olisivat parempia kuin nämä pellet”
Entisen Brentfordin hyökkääjän ja valioliigatähden Ivan Toneyn seura taistelee kuluvalla kaudella Saudi-Arabian pääsarjan voitosta. Toney siirtyi viime kaudeksi Al-Ahliin Brentfordin riveistä.
Mestaruushaaveet saivat keskiviikkona kuitenkin kolauksen, kun Al-Ahli pelasi 1–1-tasapelin sarjan häntäpään joukkuetta Al-Fayhaa vastaan.
Ottelussa nähtiin kyseenalaisia tuomioita, sillä Al-Ahlille olisi voitu tuomita käsivirheiden seurauksena jopa kolme rangaistuspotkua. Kahta tilannetta tarkasteltiin VAR-ruudulta, mutta kummastakaan ei palloa viety täplälle.
Toney oli ottelun jälkeen raivoissaan sosiaalisessa mediassaan, ja julkaisi videot kyseisistä tilanteista Instagramiin, uutisoi Goal-sivusto.
– Kaksi tilanteista tarkistettiin, mutta yksi jätettiin kokonaan katsomatta. On käsittämätöntä, miten näin ratkaisevia hetkiä voidaan joko olla huomaamatta, tai sivuuttaa, Toney kommentoi tilillään.
– Erotuomari myönsi lisäajalla, että ensimmäinen tilanne olisi pitänyt olla rangaistuspotku, aivan kuin siitä olisi enää mitään hyötyä. Seuraavalla kerralla tuon peliin jonkun, joka ei ymmärrä mitään jalkapallosta, mutta tekee silti parempaa työtä kuin nämä pellet, Toney lisäsi.
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä

- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle