Aston Villa ja Crystal Palace ponnistivat lähelle välieräpaikkoja – myös Nottinghamilla on sauma
Torstai-ilta oli sangen suotuisa englantilaisjoukkueille eurokentillä.
Aston Villa haki ison ryöstön Italiasta, kun Unai Emeryn ryhmä haki 3–1-vierasvoiton Bolognan kustannuksella Eurooppa-liigan puolivälierien ensimmäisestä osaottelusta.
Villa oli paikoissaan tehokas. Sen ei tarvinnut esittää mitään häikäisevää, vaan varmuus etenkin erikoistilanteissa kantoi voittoon.
Bologna oli lähellä johtaa peliä avausjaksolla, mutta paitsio pelasti englantilaiset. Ezri Konsa pääsi puskemaan avausjakson lopulla kulmapotkusta tulleen keskityksen sisään. Bolognan maalivahti Federico Ravaglia teki pahan virheen ja arvioi pallon lentoradan täysin pieleen.
Ollie Watkins pääsi iskemään illan ensimmäisensä toisen jakson alkupuolella. Maali oli seurausta Emiliano Buendían loistavasta katkosta.
Italialaiset pääsivät maalin päähän, kun Jonathan Rowe ohitti Leon Baileyn ja laukoi pallon takanurkkaan ennen lisäaikaa.
Bologna näytti nousseen maalin päähän toista osaa ajatellen, mutta kotijoukkue nukahti vielä lisäajalla kulmapotkutilanteessa. Watkins pääsi niittaamaan vapaasti 3–1-maalin.
Englantilaiset vahvoilla
Toisessa Eurooppa-liigan ottelussa Nottingham haki 1–1-tasapelin FC Portolta. Tulos oli hyvä pelitapahtumiin nähden, sillä portugalilaisilla oli paikat useampaan maaliin.
Lopulta Porto vei laukaukset 16–6 ja maalia kohti 8–2, mutta Forest taisteli tasapelin. Sillä on kelpo sauma välieriin, sillä toisen osan joukkue pääsee pelaamaan Englannissa.
Konferenssiliigassa näyttää vahvasti siltä, että Crystal Palace on etenemässä neljän parhaan joukkoon.
Lontoolaiset kaatoivat Selhurst Parkilla Fiorentinan 3–0. Jos Palace selvittää tiensä välieriin, siellä odottanee Šah’tar Donetsk, joka tarttui vankasti omaan top 4 -paikkaansa kaatamalla AZ Alkmaarin niin ikään 3–0.
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?

- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran