MD: Manchester United valmistelee jättitarjousta 16-vuotiaasta superlupauksesta
Manchester United on kiinnostunut hankkimaan Palmeirasin akatemiasta esiin nousseen lupauksen, Eduardo Conceiçãon, uutisoi espanjalaislehti Mundo Deportivo.
United on jo valmistelemassa tarjousta nuoresta pelaajasta. Lähteiden mukaan Manchesterin punaisten valmistelema ensimmäinen tarjous Conceiçãosta on noin 40 miljoonaa euroa.
Unitedin kesän siirtoikkunassa on odotettavissa merkittäviä muutoksia, mutta 16-vuotias brasilialainen voisi ikänsä vuoksi siirtyä Englantiin vasta kaudeksi 2027–28.
United ei kuitenkaan ole yksin pelaajan perässä. Aiemmin kiinnostuksensa ovat osoittaneet myös Barcelona ja Manchester City, ja viime aikoina Conceição on herättänyt huomiota myös Newcastlen leirissä.
Conceiçãon nykyisessä sopimuksessa on noin 100 miljoonan euron ulosostopykälä. Nuori keskikenttäpelaaja saattaa kuitenkin siirtyä huomattavasti halvemmalla eurooppalaiseen suurseuraan sillä ehdolla, että hän jatkaa kehittymistään Palmeirasissa vielä kahden vuoden ajan.
Conceição täyttää kahden vuoden kuluttua 18-vuotta, ja voi sen jälkeen siirtyä Eurooppaan.
Palmeirasin 16-vuotias nuorukainen on jo kolmas huippulupaus viiden vuoden sisällä, joka on noussut seuran organisaatiosta koko jalkapallomaailman tietoisuuteen. Conceiçãon edeltäjiin kuuluvat muun muassa Real Madridista lainasopimuksella Lyonissa pelaava Endrick sekä Chelsean laitahyökkääjä Estêvão.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas