Everton suunnittelee tekevänsä valituksen erotuomarien kattojärjestö PGMOL:lle lauantain West Ham -ottelussa sattuneesta kiistanalaisesta käsipallosta, kertoo Athletic.

Hammersin Mateus Fernandes osui rangaistusalueella kädellään palloon, kun hän tarttui Evertonin Thierno Barryyn selän puolelta kummallakin kädellään. Tilanne tarkastettiin videolta, mutta pilkkua ei vihelletty.

Evertonin mielestä vastaavanlaisia tilanteita on tuomittu tällä kaudella epäjohdonmukaisesti.

Valioliigan virallisen ottelukeskuksen mukaan tuomaristo katsoi, että ”Fernandes kosketti palloa vahingossa kädellään kamppaillessaan vastustajan kanssa”. West Ham voitti ottelun 2-1.

Evertonin päävalmentaja David Moyes piti Valioliigan virallista selitystä kummallisena.

– Minusta se oli pilkun paikka. Se olisi ollut kova tuomio Fernandesille, mutta hän ehdottomasti osui palloon, hän laittoi kädensä Barryn ympärille.

– Pallo ei tullut hänen käteensä, hänen kätensä meni palloa kohti. Ja minusta tuntuu, että tänään oli ensimmäinen kerta, kun kuulin käytettävän sanaa ”vahingossa”. Luulin, että se oli poistettu sanakirjasta, koska kukaan ei ole käyttänyt sitä koko kauden aikana käsipallotilanteissa.

The Athletic | Football

@TheAthleticFC
Everton plan to raise concerns with the refereeing body PGMO after a contentious handball decision during their defeat to West Ham United on Saturday.

During the 2-1 defeat at the London Stadium, the hand of West Ham midfielder Mateus Fernandes touched the ball while he was

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS