Newcastle pyrkii myymään Yoane Wissan, 29, kesän siirtoikkunassa, paljastaa Athletic.

Wissan kausi Newcastlessa on mennyt pahemman kerran penkin alle. Syyskausi meni pilalle polvivamman vuoksi.

Hyökkääjä pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa vasta joulukuussa, mutta ei ole onnistunut nappaamaan avauskokoonpanon paikkaa itselleen Eddie Howen alaisuudessa.

Howe on nimennyt Wissan vain neljästi avaukseen Valioliigassa. Wissa on pelannut edellisessä yhdeksässä sarjaottelussa yhteensä noin 40 minuuttia.

Kaikki kilpailut mukaan luettuna 834 peliminuuttiin on syntynyt kolme maalia.

Newcastle hankki Wissan viime kesän siirtoikkunan loppuhetkillä Brentfordista noin 57 miljoonalla eurolla. Seurat neuvottelivat siirrosta koko viime kesän, ja pitkään näytti siltä, ettei Brentford suostuisi luopumaan maalitykistään.

Wissa iski viime kaudella Valioliigassa peräti 19 maalia, ja kuului sarjan parhaimpiin maalintekijöihin.

LUE MYÖS