Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
Newcastlen saudiomistajat ovat nyt vierailleet Englannissa PIF:n eli Saudi-Arabian valtiollisen sijoituskassan johtajan Yasir Al-Rumayyanin johdolla.
Harakoiden johtoporras kokoontui palaveeraamaan, ja mukana oli myös päävalmentaja Eddie Howe, jonka palli huojuu Newcastlen heikon tulostason takia.
ESPN kirjoittaa, että Howella ei ole juuri nyt takanaan aivan täyttä tukea. Tämä on pääteltävissä managerin omista kommenteista, joiden mukaan Newcastlen johtoporras ei lupaillut isoa tukea esimerkiksi tuleviin hankintoihin.
– En saanut (vakuuksia), enkä kyllä sellaisia pyytänytkään, Howe kommentoi.
Magpiesin valmentaja kuvaili keskusteluja ”rakentaviksi”.
– Sanoisin, että läpi paistoi päättäväisyys saavuttaa menestystä, ja se, että seuraa täytyy kehittää ja kasvattaa joka osa-alueella. Tavoitteet ovat samat: Valioliigan voitto ja mahdollisimman monen pokaalin saavuttaminen ja menestyminen tasaisesti.
”Voitettava pelejä nyt”
Newcastle pelasi Howen johdolla tällä kaudella Mestarien liigaa, mutta pudotuspeleistä lähtö tuli rumasti Barcelonaa vastaan. Lisäksi Valioliigassa sijoitus on 14:s. Kausi ei ole siis ollut järin hyvä.
Omistajaporras tenttasi päävalmentajaa ja vaati vastauksia.
– Nämä olivat haastavia keskusteluja ja kysymyksiä, mutta se on osa tätä työtä. Olemme käyneet näitä palavereja joka vuosi riippumatta sijoituksistamme. Aina pitää pystyä perustelemaan tekemiään ratkaisuja ja kertomaan ajatuksista niiden taustalla, Howe sanoi.
Luotsi myönsi olleensa tiukassa paikassa palavereissa.
– Tällä kertaa oli toki vähän tiukempia kysymyksiä, mutta niitä sopi odottaa, kun tietää sarjasijoituksen. Ei siitä mihinkään pääse.
Mustavalkopaidoilla on jäljellä neljä ottelua: Brighton-peli kotona St. James’ Parkilla, Nottingham vieraissa, West Ham kotona ja lopuksi Fulham vieraskentällä.
Howe tietää, että kausi olisi myös hänen itsensä kannalta hyvä päättää positiivisissa merkeissä.
– Minun täytyy onnistua säilyttämään heidän luottamuksensa. Kenellekään ei olisi eduksi, jos meillä ei olisi pitkällä tähtäimellä suunnitelmia, mutta onhan meidän voitettava pelejä jo nyt, valmentaja totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta