Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
Donyell Malen, 27, siirtyy kesällä Aston Villasta pysyvästi AS Romaan.
Aston Villan päävalmentaja Unai Emery vahvisti lehdistötilaisuudessaan, että AS Roma on ilmoittanut Aston Villalle käyttävänsä Malenin lainasopimuksessa olevan osto-option.
AS Roma maksaa Malenista noin 25 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Hollantilaishyökkääjä siirtyi tammikuussa lainalle AS Romaan. Malen oli jäänyt pienelle vastuulle Emeryn alaisuudessa, ja lähti suuremman peliajan perässä Italiaan.
Malen on esiintynyt edukseen AS Romassa, sillä hyökkääjä on viimeistellyt 16 otteluun jopa 12 maalia, ja on samalla noussut joukkueensa suurimmaksi tähdeksi.
Aston Villa hankki Malenin Borussia Dortmundista noin 25 miljoonalla eurolla tammikuussa 2025. Malen ei kuitenkaan onnistunut murtautumaan joukkueen avauskokoonpanoon, ja jäi seurassa varsin pienille peliminuuteille.
LUE MYÖS
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!