Eddie Howe jatkaa Newcastlessa ”haastavista” keskusteluista huolimatta
Eddie Howe on jatkamassa Newcastlen päävalmentajana myös tämän kauden jälkeen, kertoo Athletic.
Howe, 48, nauttii yhä seuran johtoportaan ja omistajien luottamusta, vaikka kuluva kausi onkin ollut vaikea. Harakat on kirjoitushetkellä Valioliigassa 13:na, eikä kummempaa menestystä ole tullut cup-kilpailuissakaan.
Aiemmin tällä viikolla Newcastlen enemmistöomistaja, Saudi-Arabian julkinen investointirahasto (PIF), lähetti 25 hengen seurueen jokavuotiseen kokoukseen Englannissa. Howe oli myös itse kokouksessa mukana ja kuvaili johtoportaan kanssa käymiään keskusteluja ”haastaviksi”.
Kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että kuluvan kauden heikot tulokset eivät saa toistua, mutta muutoin keskustelujen kerrotaan sujuneen sopuisasti. Newcastlen johtoporras on ottanut huomioon, että Howe on vienyt joukkueen kahdesti Mestarien liigaan ja päättänyt seuran pitkän pokaalittoman putken voittamalla viime kauden liigacupin.
Howe siirtyi Newcastlen peräsimeen marraskuussa 2021, kun joukkue oli Valioliigassa 19:nä ja PIF oli juuri ostanut seuran. Athleticin mukaan hän jatkaa Harakoiden komennossa, ellei tilanteessa tapahdu ”yllättävää käännettä”.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jamie Vardy kertoi miksi Leicester voitti aikoinaan historiallisen mestaruuden
- Michael Owen epäilee riittävätkö Liverpoolin rahat uusiin hankintoihin
- Frank Lampard kertoi kohtaamistaan ennakkoluuloista: ”He uskovat, että menemme vain tsemppaamaan pelaajia”
- Lehti: Valioliigan suurseurat kiinnostuneet Tanskan maajoukkuepelaajasta – sopimuksessa iso ulosostopykälä
- Aston Villa murskavoitolla finaaliin!
- Manchester United on tarjoamassa jatkosopimusta – nyt puhuu Michael Carrick
- Declan Rice pelaa erityisen ottelun viikonloppuna: ”Paras voittakoon”
- Toimittaja: Manchester City antaa pelaajalleen uuden mahdollisuuden – jää seuraan ensi kaudeksi
- Agentti puhui Erling Haalandin tulevaisuudesta
- Paul Mersonilta suorat sanat Chelsealle: ”En tiedä, miten he ovat joutuneet tähän sekasortoon
- Aston Villa murskavoitolla finaaliin!
- Manchester United on tarjoamassa jatkosopimusta – nyt puhuu Michael Carrick
- Declan Rice pelaa erityisen ottelun viikonloppuna: ”Paras voittakoon”
- Romano: Arsenal on tehnyt päätöksensä Mikel Artetasta
- Toimittaja: Manchester City antaa pelaajalleen uuden mahdollisuuden – jää seuraan ensi kaudeksi
- Agentti puhui Erling Haalandin tulevaisuudesta
- Lehti: Valioliigan suurseurat kiinnostuneet Tanskan maajoukkuepelaajasta – sopimuksessa iso ulosostopykälä
- Tuulettiko Arsenal liikaa? Wayne Rooneyn mielestä kyllä
- Casemiro ei aio muuttaa päätöstään: ”Se ei ole mahdollista”
- Paul Mersonilta suorat sanat Chelsealle: ”En tiedä, miten he ovat joutuneet tähän sekasortoon