Valioliigaseuran sensaatiolupaus ylsi historialliseen saavutukseen
Bournemouth voitti Crystal Palacen sunnuntaina kotikentällään tylysti lukemin 3–0.
Bournemouthin maaleista vastasivat brasilialaislaituri Rayan ja ranskalaishyökkääjä Eli Kroupi Junior. Yksi osuma kirjattiin entisen Bournemouth-pelaajan Jefferson Lerman omaksi maaliksi.
Kroupi Juniorin maali oli historiallinen, sillä rangaistuslaukauksesta syntyneen osuman myötä 19-vuotias ranskalainen nousi kärkeen tulokaskaudella tehtyjen Valioliiga-maalien määrässä.
Kroupi Junior on tehnyt nyt debyyttikaudellaan 12 maalia Bournemouthille. Samaan ovat aiemmin pystyneet vain Robbie Fowler kaudella 1993–94 ja Robbie Keane kaudella 1999–2000.
Tilastossa seuraavana on Kevin Gallen, joka teki 10 maalia kaudella 1994–95.
Jalkapallomaailman kuumimpien nimien joukkoon nousseella Kroupi Juniorilla on vielä kolme ottelua aikaa nousta Fowlerin ja Keanen ohi.
Ranskalaishyökkääjä siirtyi täksi kaudeksi Bournemouthiin Ranskan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Lorientin riveistä.
Valioliigan maalipörssissä Kroupi Junior on yhdeksäntenä, tasoissa Leedsin Dominic Calvert-Lewinin kanssa.
Bournemouth kohtaa seuraavaksi vieraskentällä Fulhamin.
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
